Järjestimme viime vuonna historiamme ensimmäisen Trainee-ohjelman. Sen merkittävin anti oli, että saimme kasvatettua viisi uutta Salesforce-osaajaa. Ohjelma oli sekä meidän yrityksen että ohjelmaan osallistuneiden mielestä sen verran onnistunut, että se saa nyt jatkoa keväällä!
Haku ohjelmaan on auki 3.3. saakka. Hakeminen onnistuu lähettämällä itsestään vapaamuotoisen esittelyn osoitteeseen . Päätökset ohjelmaan otettavista tulevaisuuden osaajista tehdään maaliskuun aikana. Tänä vuonna tavoitteena on saada mukaan jopa 10 uutta harjoittelijaa.
Olemme myös vahvistaneet Trainee-ohjelmaa nimeämällä ohjelman vetäjäksi Terhi Pion, joka on ottanut vastuun ohjelman sisällöstä ja toteutuksesta. Yhdessä ohjelmaan osallistuvien mentoreiden kanssa Pio varmistaa, että uudet harjoittelijat saavat kaikki tarvittavat eväät uusien asioiden oppimiselle sekä mahdollisimman mutkattoman polun Salesforce-ammattilaisiksi.
Päätimme antaa kahden viime vuoden Trainee-ohjelmaan osallistuneen harjoittelijan (ja nykyisen Biitin juniorikonsultin!) kertoa omista kokemuksistaan. Miten he kokivat harjoittelun ja minkälaista heidän mielestään on ollut hypätä ohjelman jälkeen konsultiksi?
Joel Bergström
Miten yhteistyö mentoreiden kanssa sujui?
Mentorini ovat olleet upeita ja tukenani koko harjoitteluohjelman ajan. Tunsin oloni tervetulleeksi ja olen saanut tarvittaessa ohjausta koko ohjelman aikana. Minun ei ole koskaan tarvinnut epäröidä kysyä heiltä mitään. Yhteistyö on jatkunut ohjelman jälkeenkin.
Missä olet mielestäsi onnistunut ja kehittynyt eniten?
Olen mielestäni oppinut kolmesta pääalueesta; konsultoinnista, myynnistä ja Biitin tavoista työskennellä. Lisäksi olen saanut oppia konsultatiivisen tavan lähestyä asioita ja saanut samalla kokemusta myös myyntityöstä. Lisäksi yrityksen sisäiset prosessit ja toimintamallit ovat tulleet tutuiksi.
Oliko ohjelmasta sinulle hyötyä? Mitä sinä opit?
Ehdottomasti. Olen oppinut valtavasti, esimerkiksi siitä, miten konsultointia käytännössä toteutetaan yrityksissä. Olen saanut teoreettisen ja akateemisen pohjan työlle koulun kautta, mutta työelämä on tietenkin ollut aivan erilaista. Koen, että oppiminen Biitillä on ollut korvaamatonta.
Vastasiko harjoitteluohjelma odotuksiasi?
Se ylitti odotukseni.
Millaista on ollut jäädä työskentelemään Biitille Trainee-ohjelman jälkeen?
Biitillä työskentely on ollut todella antoisaa. Olen päässyt tekemään asioita käytännössä ja sen kautta oppinut paljon. Biitillä pystyy itse vaikuttamaan ja valitsemaan projekteja, joihin haluaisi päästä mukaan. Se mahdollistaa sellaiset työtehtävät, jotka itse kokee kaikkein kiinnostavimmiksi ja hyödyllisiksi.
Miten olet pystynyt yhdistämään työn ja koulun?
Tavoitteenani on valmistua tämän kevätlukukauden aikana. Jäljellä on enää muutama raportti ja kurssi sekä tietenkin lopputyö. Viime vuoden loppupuolella aloin tuntea, että aika ja energia eivät riitä opintoihin täyspäiväisen viikon ohella. Sain todella nopeasti kevennettyä työni määrää, ja tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti kolmena päivänä viikossa.
Millaisia työtehtäviä juniorina on päässyt tekemään?
Olen päässyt tekemään töitä monenlaisten eri asiakkaiden kanssa. Mukaan on mahtunut projekteja sellaisten asiakkaiden kanssa, joilla ei ole ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta Salesforcesta sekä jatkuvaa kehitystä meidän nykyisten asiakkaiden kanssa. Projekteihin sisältyy esimerkiksi kick-off -suunnittelua, järjestelmän konfigurointia, jatkokehityksen myyntiä asiakkaalle, demojen esittelyä ja paljon kaikenlaista muutakin. Työkavereilta voi myös tulla satunnaisia avunpyyntöjä erilaisiin tehtäviin, kuten esimerkiksi datamigraatioihin.
Lopuksi, millaiselle henkilölle tämä trainee-ohjelma sopii?
Henkilö, joka on oma-aloitteinen, luotettava, vastuuta ottava, motivoitunut oppimaan uutta sekä haastamaan itseään. Mitään erityistä IT-osaamista ei tarvitse olla entuudestaan, mutta selkeitä omia kiinnostuksen kohteita olisi hyödyllistä olla. Silloin on helpompi asettaa itselleen tavoitteita.
Christopher Morgan
How did the cooperation work with your mentor(s)?
More than enough. Marja (Yli-Karhula) and Thomas (Hillebrink) have been incredible. I received a lot of support and encouragement from them. 🙂
Where do you think you’ve succeeded and improved the most?
I have expanded my skill set with Salesforce 10-fold since starting with Biit. Also my presentation and teaching skills have seen considerable improvements.
Would you say that the program was useful for you? What did you learn?
Mentors helped me to expand my skill set and pushed me to create interesting solutions to complex problems.
Did the trainee program meet your expectations?
Yes, absolutely!
What has it been like to work at Biit after the trainee program?
Being able to continue working at Biit after the trainee program has been great! The internship prepared me well for the challenges I regularly face in my day-to-day interactions with clients, and the overall environment here has been incredible.
How have you managed to combine school and work in your daily life?
On average I have about 5-ish hours of school per week. The school+work combination has been a bit of a challenge, but my team lead and mentors regularly check in to ensure that I am not overworked and that I’m doing okay. My team truly understands that work/life balance is important, and that a relaxed and happy consultant is an efficient consultant. I really appreciate that about Biit.
As a junior consultant, what kind of tasks do you have?
My delegated tasks are increasing by the day! I am constantly learning new things and gaining new abilities with Salesforce and consulting in general. Everything I’ve been taught has been at my pace, and some things I learn quickly, while others take more time. My teammates are really understanding and continuously help me to develop my skill set. I am already running my own workshops and meeting with customers, while also making time to continue learning new aspects of Salesforce.
Finally, what type of person is suitable for this training programme?
We often collaborate together on projects, but often I am a lone wolf, and get to solve issues and develop solutions on my own. However I’m never alone, as my team lead, teammates, mentors, and fellow colleagues are always available to help me if the need arises. If that sounds like a good environment to you, and if you like foosball (we play a LOT of foosball here), then you’d be a good fit at Biit.
Kiinnostuitko? Hae mukaan Trainee-ohjelmaamme lähettämällä itsestäsi lyhyen esittelyn osoitteeseen .
Sounds interesting? Apply for our next Trainee program by sending us your introduction via email at