Pardotin markkinointiautomaatiojärjestelmään tuli hiljattain uusi Engagement Studio -osio, jonka sisältä löytyy äärimmäisen hyödyllinen Engagement Program -toiminnallisuus. Tämä uusi B2B-markkinoinnin työkalu korvaa liidien kypsyttelyyn soveltuneen Drip-automaation ja on ollut samalla sen verran iso hyppy eteenpäin, että siitä on viimein hieman syytä kirjoittaa ja asiaa avata.
Isoimpana erona ”drippiin” – täydellisen visuaalisen muutoksen lisäksi – on se, että uuden Engagement Studion sisällä pystyy tekemään paljon muokkauksia, kun ennen kaikki palaset (esim. email templates & landing pages) piti olla jo täysin valmiina ja niitä ainoastaan pudoteltiin Drag&Drop-tyylisesti paikoilleen. Lisäksi ohjelmaan on rakennettu huippuhyvä testaus-toiminto, jonka avulla voi rakentamaansa ohjelmaa koeajaa ennen lanseerausta. Nämä muutokset tekevät automaatio-ohjelmien rakentamisesta huomattavasti kätevämpää ja helpommin hahmotettavaa.
Erilaisia automatisoituja Engagement-ohjelmia voi olla käytössä kerrallaan maksimissaan 20 kappaletta. Siksi kehoitankin malttiin niiden määrän suhteen ja äärimmäiseen tarkkuuteen jokaisen ohjelman tekemisessä, ettei sotkeudu omaan näppäryyteensä näiden tehokkaiden automaatio-ohjelmien viidakossa. Kokemus on osoittanut, että jo viiden automaatio-ohjelman samanaikainen pyörittäminen voi olla varsin haastavaa. Niin teknisesti ja logiikan toimivuuden vuoksi, kuin myös ihan puhtaasti spämmäysriskin kasvun myötä. Ahneella ei ole hyvä loppu tässäkään lajissa, eikä kukaan tykkää jatkuvasta sähköpostipommituksesta!
Mitä Engagement Studiolla tehdään?
Periaatteessa kyse on edelleen automaatiologiikkaan ja potentiaalisen asiakkaan käyttäytymiseen liittyvä työkalu, jossa rakennetaan erilaisia polkuja ja luuppeja asiakkaan kypsyttämiseksi niin, että prospektista (verkkosivuilla vieraileva, tunnistettu henkilö) saadaan laadukas liidi. Automatisoitu markkinointiohjelma siis pommittaa eri vinkkeleistä potentiaalista asiakasta, kunnes asiakas omalla toiminnallaan indikoi, että se olisi kiinnostunut ostamaan jotain tiettyä tuotetta tai palvelua. Käyttäytymis- ja kiinnostushistorialla sekä erilaisilla pisteytyksillä jalostettu liidi on siis tällöin valmis siirrettäväksi markkinoinnilta myyjien hoidettavaksi…
Kuulostaako helpolta? No, pakko taas kerran olla tylsä ja painottaa, että tämäkin masiina vaatii polttoaineekseen hyvää, asiakasta palvelevaa sisältöä. Maailman paraskaan uuni ei lämmitä, jos polttopuut ovat märkiä – tai niitä ei ole ollenkaan.
Yllä kuvatun kypsyttelyprosessin rakentaminen ja ylläpito on tehty Engagement Studion myötä sekä entistä käyttäjäystävällisemmäksi että monipuolisemmaksi & edistyneemmäksi. Hyvä niin, sillä tällainen automaatio on juuri se jokaisen B2B-markkinointiautomaatiojärjestelmän kova ydin ja keskeisin ominaisuus – nyt se on Pardotissa ajan tasalla.
Yksi syy tykätä tästäkin edistysaskeleesta on myös se, että tämä tehokas työkalu tuo taas kerran markkinointia ja myyntiä siihen kuuluisaan samaan veneeseen. Hyvä kampanja vaatii molempien osapuolten panosta onnistuakseen – niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa.