Tulosten tekeminen puhelinmyynnillä on koko ajan vaikeampaa. Dreamforcessa julkaistu ja Spring ‘19 Releasen yhteydessä saataville tullut High Velocity Sales auttaa korjaamaan puhelinmyynnin haasteita.
Miltä nykypäivän puhelinmyynti näyttää? Myyjä soittaa asiakkaalle toisen perään. Suurin osa ei edes vastaa puheluun. Yksi puhelu menee vastaajaan, joten myyjä joutuu odottelemaan hetken jättääkseen viestin. Yksi vastaa puhelimeen, mutta ei ole koskaan kuullutkaan myyjän yrityksestä, joten tämän esittelyyn menee aikaa.
On selvää, etteivät kymmeniä vuosia vanhat toimintamallit enää toimi.
Ihmisten puhelinkäyttäytyminen on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana merkittävästi. On selvää, etteivät kymmeniä vuosia vanhat toimintamallit enää toimi. Tätä haastetta on tullut korjaamaan esimerkiksi inside sales -toiminta, joka tarkoittaa etänä tehtävää myyntitoimintaa – puhelimen lisäksi esimerkiksi sähköpostin käyttöä tai verkon välityksellä näytettäviä demoja. Haasteena on kuitenkin se, että myyjällä kuluu aikaa eri järjestelmien välillä hyppimiseen.
Entä jos kaikkea tätä saisi hallittua yhdestä paikasta?
High Velocity Sales tuo lisävauhti myyntiin
Näin jo viime syksynä San Franciscossa järjestetyssä Dreamforcessa ensimmäiset demot nyt saataville tulleesta Salesforcen High Velocity Sales -tuotteesta. Siitä oli vaikea olla innostumatta. Se on työkalu, jonka avulla puhelinmyyjä (ja puhelinmyyntitiimin vetäjä) voi johtaa toimintaansa tehokkaasti ja tiimiesimies tuoda kaikkien käyttöön parhaat toimintamallit. High Velocity Salesin avulla puhelinmyyntiä tekevän myyjän toiminta tehostuu merkittävästi.
Sen sijaan, että myyjä luukuttaa täysin kylmää soittolistaa, saa hän työjonoon tekoälyn suosittelemat parhaat prospektit, joihin hän voi samasta näkymästä olla yhteydessä tämän toivomalla tavalla. Kaikki prospektiin liittyvä tieto on nähtävillä: mitä hän on tehnyt verkkosivuilla, miten hän on sinne päätynyt, mistä prospekti on kiinnostunut, monta yhteistä kaveria puhelinmyyjällä on LinkedInissä, mitä sähköposteja hän on avannut jne… Puhelun voi aloittaa yhdellä painalluksella ja vastaajaan myyjä voi jättää ennalta nauhoittamansa viestin. Järjestelmä hoitaa viestin jättämisen vastaajaan samalla kun myyjä jo soittaa seuraavalle prospektille.
Aikaa ei kulu eri järjestelmien välillä hyppimiseen ja ihmettelyyn, samalla kun myyjän aika ei kulu täysin kylmien kontaktien soitteluun
Toimintamallien päivitys nykypäivään
Yli kymmenen vuotta sitten toimineet puhelinmyynnin toimintamallit eivät enää toimi. Ihmiset haluavat, että heihin ollaan yhteydessä heitä kiinnostaviin asioihin liittyen ja heidän toivomilla tavoilla. High Velocity Sales auttaa päivittämään eilisen puhelinmyynnin tämän päivän inside sales -funktioksi.
High Velocity Sales auttaa päivittämään eilisen puhelinmyynnin tämän päivän inside sales -funktioksi
Jos haluat nähdä High Velocity Salesin toiminnassa, kannattaa katsoa tämä video viime syksyn Dreamforcesta. Ja uusimmassa Biit Fiid -julkaisussa on aiheesta kirjoittamani artikkeli – useiden muiden Salesforce-aiheisten mielenkiintoisten juttujen lisäksi.