Teknologia-alojen huippuosaaja Timo Pasonen Biit Oy:n operatiiviseksi johtajaksi

Biit Oy on nimittänyt uudeksi operatiiviseksi johtajakseen Timo Pasosen, joka aloitti uudessa tehtävässään vuodenvaihteessa. Pasonen siirtyi Biitille konsultointiyritys Accenturelta, jossa hän työskenteli kolmen viimeisen vuoden ajan Senior Managerina. Operatiivisena johtajana Pasonen vastaa Biit Oy:n uuden strategian jalkauttamisesta päivittäiseen tekemiseen.

Pasonen on työskennellyt pitkään erilaisissa johto- ja kehitystehtävissä teknologia-alan yrityksissä. Ennen Biitille siirtymistään Pasonen työskenteli Accenturella ison kokoluokan Salesforce-hankkeissa, joissa hän vastasi projektien vetämisestä ja toimituksista. Aiemmin Pasonen työskenteli Salesforceen erikoistuneella Fluidolla palveluliiketoiminnan johtotehtävissä.

Ennen uraa Salesforcen parissa Pasonen ehti työskennellä Nokialla yhteensä kymmenen vuoden ajan erilaisissa johtotehtävissä, erityisesti mobiilipuolella.

Kattavan johtamis- ja projektiosaamisen lisäksi Pasosella on useita Salesforce-sertifikaatteja, jotka kertovat hänen vahvasta teknologiaosaamisesta. 

“Isona teemana uudessa tehtävässäni näkyy Biitin kunnianhimoinen visio nousta halutuimmaksi Salesforce-kumppaniksi Suomessa. Avainkysymykseksi nousee se, miten meistä saadaan asiakkaiden näkökulmasta sellainen. Perinteisten käyttöönottoihin keskittyvien teknologiatalojen rinnalla Biitin tapa lähestyä asiakkaita avainasiakkuuksien johtamisen kaltaisilla tuoreilla teemoilla, on minusta poikkeuksellista ja joukosta erottuvaa. Se luo erinomaiset edellytykset auttaa asiakkaita kehittämään heidän toimintaansa sekä ratkomaan heidän oikeita haasteita pelkkien teknisten toteutusten sijaan”, kertoo Timo Pasonen. 

Lisätietoja:
Jaakko Koivisto
Head Of Communications
Biit Oy
jaakko.koivisto[at]biit.fi
0505135311

Ota yhteyttä

Kaipaatko lisätietoja? Asiantuntijamme vastaavat mielellään sinun kysymyksiisi.