Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet saanut aivan erinomaista palvelua ostaessasi jotain tuotetta tai palvelua, mutta kaupanteon jälkeen sinut on unohdettu kokonaan?
Tällaiset räikeimmät esimerkit olemassa olevien asiakkaiden täydellisestä unohtamisesta ovat harvinaisia. Se on kuitenkin yleisempää, että nykyiset asiakkaat jäävät liian vähälle huomiolle.
Tämän kesän Fiidin kantavaksi teemaksi nostimme asiakaspidon, jossa monilla yrityksillä olisi vielä paljon kehitettävää – ja samalla myös voitettavaa.
Lähdemme liikkeelle asiakaspidon perusteista. Mistä asiakaspidossa on kyse ja minkälaisilla keinoilla sitä voidaan parantaa?
Juttua myös siitä, kuinka Ylellä kehitetään asiakaspitoa ja miksi aihe on myös heille niin tärkeä, vaikka heillä ei kaupallisia tavoitteita olekaan.
Haastattelimme myös asiakaspidon parissa pitkään työskennellyttä Tiina Krokforsia, joka kertoi erilaisista asiakaspidon strategioista B2B-yrityksissä.
Fiidin lopussa tuttuun tapaan myös perattuna kesän Salesforce Release, joka toi taas mukanaan kasan odotettuja parannuksia ja päivityksiä.
Pääset lukemaan Fiidiä (pdf-muodossa) klikkaamalla alla olevaa kuvaa.