Biit Fiid Spring '23 Release

Pääkirjoitus: Asiakkaan osaamisen kehittäminen on meidän yhteinen etu

Sisällysluettelo

Ekonomisti Mariana Mazzucato herätti äskettäin melkoisesti keskustelua julkaisemalla kirjan The Big Con, jossa hän varsin kärkkäästi kritisoi globaaleja konsulttijättejä siitä, että ne estävät asiakkaitaan kehittymästä.

Kirjoittaja: Ikla Puustinen / CEO, Biit Oy

Mazzucato totesi kirjansa julkaisemisen jälkimainingeissa eräässä haastattelussa, että “terapeutti, joka pitää asiakasta terapiassa ikuisesti, ei tietenkään ole kovin hyvä terapeutti”.

Minusta Mazzucato on aivan oikeassa.

Asiakkaan etujen mukaista ei ole ajautua täysin riippuvaiseksi muiden tarjoamasta avusta. Väitän, ettei se pidemmän päälle ole myöskään konsulttien etu.

Jos asiaa tarkastellaan pelkästään esimerkiksi Biitin näkökulmasta, niin meidän unelma-asiakas on sellainen, joka pystyy ylläpitämään Salesforcea varsin itsenäisesti, hoitaa järjestelmän pienkehityksen itse ja osaa käyttää järjestelmää varsin monipuolisesti.

Tällöin pystymme yhdessä keskittymään isompiin kehityshankkeisiin, joihin suuryrityksetkin usein käyttävät ulkopuolista apua.

Salesforcen hyötyjen maksimointi onnistuu siis parhaiten silloin, kun asiakas pystyy itsekin tekemään paljon asioita. Hyvä tapa päästä vauhtiin on osallistua johonkin kumppanin kanssa toteutettavaan projektiin. Me pyydämmekin usein asiakkaan puolelta useita henkilöitä osaksi projektitiimiä, jotta he pääsevät käytännössä näkemään, miten Salesforcea kehitetään.

Hyvä esimerkki tästä on tässä Fiidin numerossa oleva Riina Törneen uratarina. Törne on nykyisin erittäin taitava Salesforce-pääkäyttäjä, mutta vielä muutamia vuosia sitten hän ei ollut vielä edes tutustunut Salesforce-teknologioihin. Tällaiset tarinat ovat meille ylpeyden aiheita.

Siksipä tässä Fiidissä teemana on itseoppiminen. Kerromme muun muassa, miten Marketing Cloud Account Engagementia (ex. Pardot) voi käyttää muuhunkin kuin sähköpostikampanjoihin. Esittelemme myös keinoja, joiden avulla voi kehittää oman henkilöstön Salesforce-kykyjä nopeasti ja tehokkaasti.

Toivottavasti näistä tarinoista on sinullekin jotain konkreettista hyötyä! 

Tilaa kuukausittainen uutiskirje!