Jesse Julkunen, Senior Architect & Team Lead

Kuukauden Biittiläinen Jesse Julkunen tuntuu omasta mielestään päätyvän aina Jokamies-Jantunen-tyyppiseen hommaan. Tittelillä ei ole Jesselle niinkään väliä, mutta vaihtelevat roolit pitävät mielen virkeänä.

Minkälainen tyyppi Jesse on?

Parilta henkilöltä saanut kommenttia, että olen “simply a likable person”, sillä tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Pienenä asuin 2,5 vuotta Tokiossa ja olin silloin kansainvälisessä koulussa. Sillä on varmasti ollut vaikutusta. En ole se maailman ekstrovertein tyyppi, mutta en introverttikään. En hyppää ensimmäisenä stagelle räppäämään, mutta voin lähteä mukaan.

Olen pelannut A-junioreihin asti jääkiekkoa maalivahtina. Pelailen sitä edelleen, mutta pyöräily on nykyisin lähempänä sydäntä. Se sopii myös perheen kanssa paremmin kuvioihin. Kilometrejä kertyy vuoteen paljon ja IBD Cyclingin kautta olen käynyt kisoissakin.

Siinä isoimmat harrastukset. Kesäisin tulee myös kalastettua yms.

Minkälaisten mutkien kautta päädyit Biitille töihin?

Opiskelin Jyväskylän yliopistossa fysiikkaa, mutta koin sen liian teoreettisena. Kävin intin vähän myöhemmin ja samalla pohdin, mitä haluaisin tehdä. Vaihdoin tietotekniikkaan ja valmistuin kolmessa vuodessa. Työskentelin opiskelujen aikana koodarina Jyväskylässä toimineessa pienemmässä firmassa, jossa opin koodaamisen alkeet.

Seuraavaksi päädyin työhön, jossa piti puhua englantia. Lähdin metsästämään kansainvälisiä töitä Accenturelta ja olin siellä konsulttina neljä vuotta. Olin mukana tarjoustyössä, tein määrittelytehtäviä asiakkaan kanssa, vedin testitiimiä ja olin kirjoittamassa testiautomaatio-frameworkin. Toimin myös ratkaisuarkkitehtinä yhdessä projektissa.

Seuraavan askeleen otin urallani, kun Kraftvaerk oli juuri päättänyt perustaa toimiston Suomeen. Olin aina halunnut nähdä, minkälaista on perustaa oma yritys, joten olin heidän ensimmäinen työntekijä Suomessa. Näin pääsin näkemään startup-maailmaa ilman, että jouduin laittamaan omia rahojani kiinni yritykseen.

Kraftvaerkilla toimin projektipäällikkönä muutamissa projekteissa, mutta koska kenelläkään Suomessa ei ollut nimenkirjoitusoikeutta, pyysin sitä. Näin minusta tuli Suomen yrityksen toimitusjohtaja. Tuon kokoluokan yrityksessä toimitusjohtajalle kuului vähän kaikkea: hoidin sairasvakuutukset, tilihallinnat yms. Siinä oppi paljon. 

Työ kuitenkin alkoi viedä yhä enemmän aikaa pois perheeltä, joten aloin miettiä tekisinkö jotain muuta. Hankin Kraftvaerkille itselleni jatkajan ja siirryin Biitille. Tunsin Leskisen Biitiltä aikaisemmin ja kun hän otti yhteyttä, tulin käymään. Ei kestänyt viikkoakaan, kun aloituspäivämäärä oli jo sovittu.

Aikaisemmista kokemuksista ollut paljon hyötyä. Esimerkiksi toimitusjohtajan roolissa toimin myös ostajana. Tiedän, että on tiettyjä asioita, joita pitää tehdä projektin puitteissa. Ymmärrän ostajan näkökulman, esimerkiksi sen, miksi budjettia pitää hanskata niin, että laskut tulevat ajallaan. 

Näen myös pidemmälle, mistä jokin haaste on voinut syntyä. Sen sijaan, että valittaisin miksi jokin asia ei toimi, pystyn kaivamaan siihen syyn ja ymmärrän eri osapuolten näkemykset. “Bad news don’t age well”. Jos kakka lentää tuulettimeen, se alkaa nopeasti haista. Haastava tehtävä opettaa kokonaisvaltaista vastuunottamista.

Mitä teet Biitillä?

Roolini on jo vaihdellut paljon. Lähdin liikkeelle team leadin roolista, jossa vastasin siitä, että tiimini jäsenet toimivat mahdollisimman hyvin omissa töissään. Samanaikaisesti toimarin taustoilla pystyin löytämään potentiaalisia ongelmallisia projekteja.

Puolivahingossa sain päähäni quality assurance -hatun. Siinä tehtävässä varmistan, että projektit ovat taloudellisesta näkökulmasta kunnossa. Pre sales -tiimin vetoroolissa keskityn entistä enemmän tähän tähän puoleen ja siihen, että henkilöresurssit kohdennetaan oikein.

Pre sales -tiimi on mukana ennen kaikkea isommissa keisseissä. Toiminnon avulla pyritään entisestään kehittämään sitä, että siirtymä myynnistä toimitukseen hoituu mahdollisimman sulavasti.

Tällä hetkellä toimin myös perinteisessä projektipäällikön roolissa yhdellä asiakkaalla. 

Päädyn aina Jokamies-Jantunen-tyyppiseen hommaan. Titteli voi olla mitä vaan, mutta tykkään ottaa tehtäväksi laajasti erilaisia hommia. Se pitää mielen virkeänä.

Kerro kolme mahtavinta asiaa, joista tykkäät työssäsi eniten?

  1. Stressittömyys. Tulee siitä, kun vertaan, miten paljon oli vastuuta toimarina. Siihen stressin tasoon on vaikea päästä muissa rooleissa.
  2. Mahtavat työkaverit. Tällaisetkin keskustelut järjestyvät nopeasti ja hyvässä hengessä. Biitiltä löytyy laaja kirjo erilaisia osaajia ja kaikki tulevat kaikkien kanssa toimeen. Meillä osataan hyödyntää huippuosaajia, oli kyseessä sitten markkinointi, myynti tai toimitus. Selkeitä aukkoja ei löydy missään.
  3. Tykkään Salesforcesta alustana. Se tuo asiakkaalle tehokkaasti lisäarvoa ja sen kanssa on kiva tehdä töitä. Siitä on syntynyt aito luotto tuotteeseen, jonka kanssa työskentelee.

Mikä on ollut sinulle mieleenpainuvin hetki Biitillä?

Tulee kaksi mieleen:

  1. En tiennyt, että Lauri osaa räpätä ja kirjoittaa räppibiisin tunnin varoitusajalla.
  2. Toinen liittyy nykyiseen asiakkuuteen. Tiettyjen haasteiden kautta on päästy tilanteeseen, jossa asiakkaalta on tullut palautetta, että asiat hoituvat ajallaan ja meihin voi luottaa.

Haluaisitko töihin Biitille? Käy katsomassa meidän avoimet työpaikat.

Ota yhteyttä

Kaipaatko lisätietoja? Asiantuntijamme vastaavat mielellään sinun kysymyksiisi.