Kuukauden biittiläiseksi on lokakuussa valittu Laura Nurmisto, joka nappasi heti vetovastuun asiakkaiden arkisiin pulmatilanteisiin vastaavasta Application Management -tiimistä. Työkaverit kuvailevat Lauraa helposti lähestyttäväksi työkaveriksi, josta tuli välittömästi luonnollinen osa Biit-perhettä.
Minkälainen tyyppi Laura on?
Olen luonteeltani rauhallinen ja positiivinen. Pidän erityisen paljon rutiineista, mutta uudet seikkailut ja päähän tyhjästä pälkähtävät ideat pitävät rutiinitkin mielekkäinä. Viihdyn erittäin hyvin kotona, joten olen sopeutunut korona-lockdowniin oikein hyvin.
Vapaa-ajalla tykkään yhtä lailla liikkua aktiivisesti kuin rentoutua kotisohvalla. Harrastuksiini kuuluu luonnossa liikkumista, crossfittiä, retkeilyä ja villasukkien kutomista. Toivon, että koronan jälkeen pääsisi taas reissaamaan, sillä haaveissa on päästä vierailemaan Kanadassa ja Japanissa sekä patikoimaan Itävallassa asuvan siskoni kanssa Alpeille.
Asun Vihdissä, josta olen myös kotoisin. Oma piha on minulle must, joten viimeiset vuodet olen asustellut rivitalossa. Ehkä joskus tulevaisuudessa asumismuotona onkin sitten omakotitalo.
Minkälaisten mutkien kautta päädyit Biitille töihin?
Salesforce-urani alkoi noin 7 vuotta sitten kun silloinen työnantajani otti Salesforcen käyttöön pohjoismaisesti. Silloin yhtenä projektina alkanut työ osoittautuikin lopulta urapoluksi, joka johti pohjoismaisen järjestelmäpäällikön tehtävistä Salesforce-konsultiksi.
Biitillä aloitin loppukesästä. Halusin Biitille useammastakin syystä – ensinnäkin halusin töihin kasvavaan yritykseen, jossa voin olla mukana luomassa uutta ja kehittämässä yrityksen toimintaa. Sen lisäksi haluan oppia lisää Salesforcesta, konfiguroinneista sekä eri toimialoista, yrityksistä ja prosesseista. Olin myös kuullut Biitistä hyvää vanhalta kollegalta, joten osaltaan myös sisäpiiritieto avitti päätöstä.
Mitä teet Biitillä?
Toimin Team Leadinä Application Management -tiimissä, minkä lisäksi osallistun erilaisiin projekteihin, konffaan järjestelmiä ja osallistun tarjousten tekemiseen. Tiimimme vastuulla on myös Biitin sisäisen Salesforcen kehittäminen.
Application Management -tiimi huolehtii asiakkaiden arkisiin Salesforce-ongelmiin vastaamisesta. Sen lisäksi teemme asiakkaiden kanssa paljon pienkehitystä, eli parannamme heidän Salesforce-ympäristöään ja mietimme, miten Salesforcen avulla voitaisiin ratkoa heidän liiketoiminnan ongelmia sekä saavuttaa heidän liiketoiminnalle asetettuja tavoitteita.
Tiiminvetäjänä kehitän luonnollisesti myös meidän oman tiimin toimintaa sekä Biitin sisäisiä prosesseja entistä paremmiksi.
Kerro kolme mahtavinta asiaa, joista tykkäät työssäsi eniten?
Ensimmäisenä on pakko mainita työkaverit, jotka ovat olleet alusta asti todella ystävällisiä ja auttavat aina tarvittaessa, vaikka kaikilla onkin oman hommat hoidettavinaan.
Myös työyhteisön ilmapiiri on mahtava. Tunnelma työpaikalla on aina avoin ja välitön, joten töissä on hauskaa. Minut otetaan jopa mukaan pelaamaan foosballia, vaikka teen lähinnä omia maaleja. Se jos mikä kertoo hyvästä ilmapiiristä!
Kolmantena asiana haluan mainita työhön liittyvän vapauden. Sen lisäksi että työni on paikkariippumatonta, pääsen vaikuttamaan omiin työtehtäviini ja aiktauluihin. Biitillä on äärimmäisen helppoa päästä vaikuttamaan työn tekemiseen, sillä ideat otetaan hyvin vastaan ja niiden toteutukseen pääsee itse myös mukaan.
Mikä on ollut sinulle mieleenpainuvin hetki Biitillä?
Mieleenpainuvin hetki tähän asti on ehdottomasti ollut se, kun heti toisena työpäivänäni vietettiin kickoff-tapahtumaa Suomenlinnan hulppeissa maisemissa. Oli mahtavaa tavata etätyökevään keskellä uusia työkavereita heti face-to-face ja päästä tutustumaan heihin myös virallisen ohjelman jälkeen rantakallioilla pidetyillä piknikeillä.