Kuukauden biittiläiseksi on valittu HR- ja talouskoordinaattori Riina Husa, joka nimensä mukaisesti huseeraa miltei joka paikassa. Riina on tuttu näky toimistolla, jossa hän pitää huolta asioiden rullaamisesta ja työkavereiden hyvinvoinnista. Työkavereiden keskuudessa Riina tunnetaan peruspositiivisena ihmisenä, joka auttaa mielellään asiassa kuin asiassa.
Minkälainen tyyppi Riina on?
Olen aika rauhallinen tyyppi, mutta innostun herkästi uusista asioista. Rakastan haaveilemista, tällä hetkellä haaveilen omistusasunnosta sekä sellaisesta elämäntilanteesta, että voisin viettää aina osan vuodesta ulkomailla. Mieluiten tietenkin loka-marraskuun, eli vuoden pimeimmät kuukaudet.
Ulkomaille muuttamista saa todennäköisesti vielä hetken odotella, mutta haave omasta asunnosta on toteutumassa toivottavasti jo tämän syksyn aikana.
Muutama vuosi sitten sain toteutettua yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun lähdin töihin ulkomaille matkaoppaaksi. Sen reissun aikana ehdin työskennellä Espanjassa, Kreikassa ja Kap Verdellä.
Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tykkään myös ulkoilla ja käydä silloin tällöin golfaamassa. Aloitin golfin jo 10-vuotiaana ja kilpailin aina 18-vuotiaaksi saakka. Silloin lopetin aktiivisen pelaamisen, mutta olen sittemmin oppinut nauttimaan lajista leppoisana harrastuksena. Rakastan hyvää ruokaa (varsinkin jos joku muu on tehnyt sen) ja matkustelua.
Olen kotoisin Ylöjärveltä Tampereen vierestä, josta päädyin monen mutkan, työkuvioiden ja poikaystävän perässä tänne pääkaupunkiseudulle. Tällä hetkellä asustelen Kalliossa.
Minkälaisten mutkien kautta päädyit Biitille töihin?
Lähdin alun perin opiskelemaan Hämeen ammattikorkeakouluun tradenomiksi ja puolessa välin vaihdoin vielä suomenkieliseltä englanninkieliselle linjalle.
En vielä silloin tiennyt kovinkaan tarkasti, mitä haluaisin työkseni tehdä. Ajattelin, että tradenomiksi opiskeleminen avaisi todennäköisesti monia ovia, joten se tuntui fiksuimmalta vaihtoehdolta. Englanninkielisellä tutkinnolla ajattelin parantaa mahdollisuuksiani työskennellä kansainvälisessä ympäristössä.
Opiskeluaikoina aloin kiinnostua kaikesta HR:ään liittyvästä. Kun törmäsin sattumalta Biitin rekrytointi-ilmoitukseen, jossa puhuttiin HR-tehtävistä, kiinnostuin välittömästi. Rekrytointi-ilmoituksesta välittyi muutenkin sellainen fiilis, että paikka tuntui kuin minua varten luodulta.
Hakemuksen jättämisestä etenimme hyvin nopeasti siihen pisteeseen, että olinkin jo meidän uudella toimistolla mukana järjestämässä tupaantuliaiskekkereitä.
Ennen Biitille tuloa olen ehtinyt työskennellä monenlaisissa asiakaspalvelutehtävissä, kuten pankissa ja golf-kentällä caddiemasterina.
Mitä teet Biitillä?
Virallinen tittelini on HR- ja talouskoordinaattori. Käytännössä työtehtäväni ovat todella monipuolisia. Yhtenä päivänä saatan olla järjestämässä jotain tapahtumaa, toisena päivänä teen hallinnollisia hommia ja kolmantena päivänä hoidan laskutuspuolta. Paljon teemme asioita yhdessä HR Specialistimme Nean kanssa.
Näiden lisäksi olen tiiviisti mukana meidän rekrytointikuvioissa. Olen uusiin biittiläisiin yhteyksissä jo ennen kuin he aloittavat Biitillä ja olen heidän mukanaan ensimmäisinä työpäivinä.
Tästä onboardingista olen ollut erityisen innoissani, sillä tein aiheesta viime keväänä myös opinnäytetyön, jossa tutkin meidän perehdytysprosessia. Olen ollut mukana jatkokehittämässä tätä jo meidän aiemmin rekrytoitavilta kehuja saanutta perehdytysvaihetta, josta olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman joustavan ja erilaisiin tilanteisiin mukautuvan. Tätä kehitystyötä olen innolla mukana tekemässä jatkossakin.
Se pitää sanoa, että Biitillä työskentely on vastannut niitä ennakkofiiliksiä, joita jo rekrytointi-ilmoitus minussa herätti. Ihan ensimmäisinä päivinä mietin jo pariin kertaan, että voiko tämä työ tosiaan olla niin välitöntä ja rentoa kuin ennakkoon kuvittelin.
En olisi koskaan kuvitellut innostuvani taloushallintoon liittyvistä tehtävistä, mutta kun minulle avautui mahdollisuus kokeilla niitä, niin yllättäen nekin tuntuivat ihan omilta jutuilta. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuksia kehittyä myös sellaisissa asioissa, jotka eivät ole olleet minulle entuudestaan kovinkaan tuttuja.
Kerro kolme mahtavinta asiaa, joista tykkäät työssäsi eniten?
- Ihmiset. Yksinkertaisesti meillä on mielettömän mukavia ja osaavia ihmisiä töissä. Meidän kulttuuria kuvastaa parhaiten meidän ikioma high five channel, jossa meidän työntekijät kehuvat toisiaan niin, että kaikki näkevät.
- Vapaus ja vastuu. Meillä kaikki saavat olla omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse edes yrittää sopeutua johonkin tiettyyn muottiin. Vapauden lisäksi vastuuta saa juuri niin paljon kuin vain haluaa vastaanottaa.
- Mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Meillä kaikki pääsevät mukaan vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan yritystämme viedään. Minulle tulee päällimmäisenä mieleen meidän perehdytysprosessi, jonka kehittämiseen olen päässyt erityisesti vaikuttamaan. Kokemuksesta tiedän myös sen, että jos esittää hyvän kehitysidean, niin se myös toteutetaan usein hämmästyttävän nopeasti.
Mikä on ollut sinulle mieleenpainuvin hetki Biitillä?
Matkan varrella eli reilussa puolessatoista vuodessa on tapahtunut niin paljon asioita, että tämä on todella vaikea valinta. Jos pitää kuitenkin valita vain yksi hetki, niin parhaiten mieleen on jäänyt kyllä muutto uuteen toimistoon.
Kuten aiemmin ohimennen mainitsin, niin pääsin mukaan muuttopuuhiin heti Biitillä aloittaessani. Se koko härdelli huipentui tupareihin, joiden valmisteluihin pääsin keltanokkana heti mukaan. Oli mahtava kokemus nähdä, kuinka Kuhmosen Antti (meidän oma työntekijä!) otti tupareissa lavan haltuun bändinsä kera. Sellaisia firman bileitä ei varmasti ihan joka paikassa pääse kokemaan!