Salla Tero, Junior Developer

Järjestyksessään ensimmäinen kuukauden biittiläinen on syksyllä Junior Developerina aloittanut Salla Tero, jonka uteliasta, innokasta ja työlleen omistautunutta asennetta ovat monet työkaverit jo useaan otteeseen kehuneet. Kuukauden biittiläisen Sallasta tekeekin hänen positiivinen asenteensa sekä kyky saada muutkin innostumaan.

Minkälainen tyyppi on Salla Tero?

Kuvailisin itseäni innostujaihmiseksi. Se näkyy esimerkiksi harrastuksissani, joihin uppoudun heti sataprosenttisesti. Hyvä esimerkki löytyy muutaman vuoden takaa. Sain päähäni alkaa valmistaa cupcakeja ja kakkuja. Muutamien kuukausien päästä pidinkin jo ravintolapäivänä cupcake-kahvilaa ystäväni sisäpihalla. Tykkään tehdä kaikkea uutta ja kun ryhdyn johonkin, niin hyppään heti altaan syvään päätyyn. Työssänikin haluan tehdä kaikki asiat mahdollisimman hyvin ja syvällisesti ymmärtäen.

Minkälaisten mutkien kautta päädyit Biitille töihin?

Olen koulutukseltani tietotekniikan diplomi-insinööri, vaikka tässä matkan varrella on tullut opiskeltua ja tehtyä paljon muitakin asioita. Työskentelin valmistumisen jälkeen hetken aikaa IT-konsulttina, mutta päädyinkin tekemään hyvinvointivalmennuksia ja sitten kiinteistönvälitystä. Kiinteistönvälitystä ehdin tehdä yli kolmen vuoden ajan, kunnes löysin oman intohimoni – koodaamisen. Päädyin siis lopulta samalle alalle, jolle alun perinkin halusin, mutta ihan uudenlaiseen työhön. Biitillä oli jo vanhoja kollegoita töissä, joten tiesin, että tämä olisi minulle sopiva työyhteisö. Koen, että minulla kävi säkä. Pääsin tekemään juuri sitä, mistä haaveilin ja pääsin osaksi porukkaa, joka ylittää odotukseni päivittäin.

Mitä teet Biitillä?

Työskentelen Biitillä Junior Developerina, eli koodaajana. Käytännössä rakennan muiden developerien kanssa Salesforcen päälle sellaisia toiminnallisuuksia, joita Salesforcessa ei laatikosta vedettynä suoraan ole. Joskus vaadittavat muutokset ovat pieniä, esimerkiksi uusien tietokenttien luomista ja joskus ne ovat valtavan suuria kokonaisuuksia, esimerkiksi kokonaan uusien toimintojen tai käyttöliittymien rakentamista. Olen viettänyt paljon aikaa meidän toimistolla, koska siellä on hyvä fiilis ja on hyödyllistä pallotella ajatuksia ja ongelmia porukassa.

Kerro kolme mahtavinta asiaa, joista tykkäät työssäsi eniten?

Ensimmäisenä ehdottomasti itse työ, eli koodaaminen. Suhtaudun siihen intohimoisesti, joten työnteko ei oikeastaan edes tunnu työnteolta. Koodaamisessa on myös mahtavaa se, että saa jatkuvasti kokea onnistumisen tunteita ja työstä saa aina välitöntä palautetta. On palkitsevaa nähdä, kun jokin koodinpätkä saa oikeasti jotain näkyvää aikaan.

Toisena asiana nostan esille Biitin työyhteisön. Meillä on täällä nuorekas ja avoin porukka, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, eivätkä ainoastaan keskity omiin tehtäviinsä. Ihmiset silminnähden nauttivat myös muiden onnistumisista. Apua saa aina, vaikkei osaisi kysyäkään.

Kolmas asia liittyy myös työkulttuuriin. Meillä on poikkeuksellisen itsenäinen ja itseohjautuva tapa toimia. Missään vaiheessa ei ole tullut sellaista tunnetta, että joku vahtisi tekemisiä. Minusta tuntuu kuin omistaisin itse työni. Fiilis on varmaan hyvin samanlainen kuin yrittäjällä. Kun työ tuntuu omalta, niin sitä on entistä kiinnostuneempi työstään ja kehittymisestään.

Mikä on ollut sinulle mieleenpainuvin hetki Biitillä?

Ensimmäisenä mieleen tulee “bring your kids to work” -päivä, jolloin kaikki työntekijät saivat tuoda omat lapsensa toimistolle. Meidän pienehkö toimistomme täyttyi pienistä lapsista ja kaikenlaisista leikeistä. Työkavereiden näkeminen puuhastelemassa heidän lastensa kanssa avasi kollegoista kokonaan uudenlaisia piirteitä. Se oli erittäin antoisaa.

Töihin Biitille? Katso tästä avoimet työpaikat tai lähetä sähköpostia meille osoitteeseen . Kerro siinä lyhyesti itsestäsi ja kuinka auttaisit meitä ja asiakkaitamme menestymään.

Ota yhteyttä

Kaipaatko lisätietoja? Asiantuntijamme vastaavat mielellään sinun kysymyksiisi.