Kuukauden biittiläiseksi on valittu sisäpiireissä paremmin nimellä B2BGIRL88 tunnettu Viri Heilimo, joka kuvailee itseään savolaiseksi taiteilijasieluksi ja musiikin suurkuluttajaksi. Työkaverit kutsuvat Viriä maanläheiseksi tyypiksi, jonka kanssa työskenteleminen on mutkattoman hauskaa. Biitillä Viri toimii johtavana markkinointikonsulttina.
Minkälainen tyyppi Viri on?
Olen savolainen taiteilijasielu, joka tykkää kaikenlaisista henkevistä asioista ja ympäristöstä. Etsin merkitystä elämälleni ja haluan tehdä jotain maailmaa parantavaa.
Musiikki on minulle todella tärkeä juttu ja teen kaikkea mahdollista siihen liittyvää, eli soitan, kuuntelen ja käyn keikoilla. Viimeisin keikka ennen koronaa oli 22-pistepirkko. Olisin ollut menossa Green Dayn keikalle ja Tuska-festareille, mutta ne peruttiin sattuneista syistä.
Tykkään myös viettää aikaa luonnossa ja matkustella. Ostimme juuri Vantaalta 1950-luvulla rakennetun talon, jota remontoimme paraikaa mieheni kanssa. Perheeseemme kuuluu myös 1,5-vuotias tytär.
Minkälaisten mutkien kautta päädyit Biitille töihin?
Tähän liittyy itse asiassa hauska tarina. Olin juuri palannut äitiyslomalta takaisin töihin, kun Biit osti Advance B2B:n Salesforce-liiketoiminnan. Siirtyminen Biitille heti äitiysloman jäljiltä oli ikimuistoinen kokemus, sillä minut haettiin taksilla pihasta ja kyyditettiin uudelle toimistolle.
Toimistolla meitä uusia biittiläisiä oli heti vastassa Nea (Rautiainen, HR & Community Manager) ja Timo (Pasonen, COO), jotka toivottivat meidät ihanalla tavalla tervetulleiksi uuteen työpaikkaamme.
Koulutukseltani olen Filosofian maisteri, eli tietenkin humanisti. Pääaineena olen opiskellut viestintää ja sivuaineena markkinointia. Opiskeluvuosien jälkeen työskentelin ensin markkinointitehtävissä, mutta hyppäsin jossain kohtaa konsulttipuolelle.
Silloin MarTech eli markkinointiteknologia ja markkinoinnin automaatio olivat uusia ja kovia juttuja, eikä Suomessa esimerkiksi ollut vielä kovin montaa Salesforcen Marketing Cloud -osaajaa. Tai ylipäätään yrityksiä, joilla olisi ollut Salesforcen markkinointiteknologiaa käytössä.
Avauksella kun työskentelin markkinointikonsulttina, sain lempinimen “b2bgirl88”, joka ei ainakaan vielä ole seurannut minua Biitille (toim. huom. odotapas vaan!).
Mitä teet Biitillä?
Vedän Biitillä markkinoinnin kompetenssitiimiä ja vastaan meidän dataohjatun markkinoinnin konseptien ja tarjooman kehittämisestä.
Käytännössä suurimman osan ajasta teen asiakastyötä, eli konsultoin, vedän työpajoja, toteutan design sprinttejä ja konfiguroin järjestelmiä. Asiakasprojekteissa olen siis mukana todella paljon.
Erityisosaamisalueitani ovat Pardot ja Marketing Cloud, joihin monet projektitkin liittyvät.
Kerro kolme mahtavinta asiaa, joista tykkäät työssäsi eniten?
- Tykkään kollegoista eniten. Minähän olen ollut Biitillä töissä koko korona-ajan, joten en ole vieläkään tavannut kaikkia työkavereitani kasvotusten. Siitä huolimatta koen, että olen saanut solmittua heihin läheiset välit. Ainaisesta etätyöskentelystä huolimatta minulla on ollut koko ajan todella hyvä fiilis työnteosta.
- Asiakkaat! Asiakkaat ovat aina konsulttityön suola. Asiakkaat osaavat haastaa meitä sopivalla tavalla ja ovat keskenään niin erilaisia, että vieläkään ei ole tullut vastaan kahta samanlaista projektia. Pääsen tässä roolissa tekemään töitä monenlaisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa.
- Kolmanneksi mainitsen vastuun. Biitillä saa halutessaan jatkuvasti enemmän vastuuta ja haastavampia tehtäviä. Koen, että meillä on poikkeuksellisen matalahierarkinen organisaatio, jossa ylin johto on milloin tahansa yhden viestin tai puhelinsoiton päässä. Koen myös, että meillä pääsee vaikuttamaan asioihin, ja uusiin ideoihin suhtaudutaan aina avoimesti.
Mikä on ollut sinulle mieleenpainuvin hetki Biitillä?
Tämän reilun puolen vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, mutta yksi hetki nousee kuitenkin ylitse muiden.
Nimittäin se, kun sain postissa meidän Team Jedi -kompetenssitiimin hupparin “The Force We Know”-sloganilla. Tunnustaudun tässä julkisesti Star Wars -faniksi, joten arvatenkin tykkään meidän hupparista todella paljon!